" />

Viime kerralla täällä blogissa kerroin arjestani ja tyypillisestä työviikostani (tai no mitään ”tyypillistä” tai rutiininomaista viikkoa minulla harvoin edes on). Nyt ajattelin rupatella hieman siitä, miten Kielikulkuri aikoinaan syntyi. Tässä yhteydessä sopiikin varmasti mainostaa uudenuutukaista visuaalista ansioluetteloani, joka löytyy jo Kuka olen -välilehden alta sekä suomeksi että englanniksi – saksankielinen on vielä työn alla. Samalla tuli kerrankin mietittyä tarkemmin, missä sitä viime vuodet on viilettänyt.

Yritys nimeltä Kielikulkuri ei ole vielä ollut olemassa kauaa: toiminimi Suomessa vuoden 2016 alusta ja tuo nimi taisi tulla kuvioihin vasta toukokuussa nettisivujen ideoinnin yhteydessä. Mutta kielikulkuruus ja yrittäjyys juontavat juurensa jo useamman vuoden takaa. Kääntämisen aloitin jo germaanisen filologian opintojen rinnalla vuonna 2009 ja tein käännöksiä myös valmistuttuani päivätöiden lisänä, välillä enemmän, välillä vähemmän. Maisemat vaihtuivat Suomesta Itävaltaan ja käännöstoimistojen maailmasta siirryin kullan ja timanttien välkkeeseen vastaamaan wieniläisen vihkisormuksia valmistavan yrityksen pohjoismaisista asiakkaista.

Tällaista vaihtelunhaluista ihmistä nuo perinteiset kahdeksasta neljään -toimistohommat eivät kuitenkaan pidemmällä tähtäimellä erityisemmin napanneet, vaikka hauskaa sekin oli aikansa, mutta samalla yrittäjyys tuntui sekin liian hurjalta hypyltä tuntemattomaan. Lomat kuluivat reissatessa ja paluu arkeen oli kerta kerralta tympeämpää. Aikani pähkäiltyäni tein päätöksen, että olen vielä vuoden verran töissä, säästän pienen potin matkakassaan ja lähden pidemmälle reissulle ja katselen, miten maailman sitten makaa.

Elämä ei kuitenkaan koskaan taida mennä niin kuin sitä suunnittelee, joten otinkin lopputilin syksyllä 2013, kun käännöksiä tarjottiinkin yhtäkkiä enemmän. Tarkoituksenani oli löytää jokin osa-aikainen työ käännösprojektien rinnalle ja katsoa miten se yhdistelmä toimisi ja olisiko elämä kenties silloin mielekkäämpää. Osa-aikaisia töitä ei kuitenkaan ollut oikein tarjolla ja jouduin uudestaan sen päätöksen eteen, että aloitanko projektipäällikön työt lääkealan yrityksessä, jossa työtehtävät olisivat olleet kyllä mielenkiintoisia, mutta työmäärä varmasti niin suuri, että käännökset olisi pitänyt jättää kokonaan pois. Juurihan vasta olin pääsemässä niihin kunnolla käsiksi. Lisäksi uudessa työpaikkassa olisi pitänyt aloittaa saman tien ja yhdessä ystävien kanssa pitkään suunniteltu aurinkoloma unohtaa. Tässä kohtaa esiin astui se kuuluisa ”ei”. En ottanut tarjottua työtä vastaan. Ja kaiken järjen vastaisesti olo oli pikemminkin helpottunut kuin epävarma. Marssin rekisteröimään toiminimeni ja pakkasin laukkuni. Seuraavana päivänä löysin itseni lentokentältä taskussa edellisenä päivänä perustettu toiminimi ja lennot Vietnamiin. Siitä se seikkailu alkoi!

Kolme viikkoa Vietnamin auringossa venyi kolmeksi kuukaudeksi, Wienin asunnossa oli alivuokralainen ja palasin sinne vain pakkaamaan loputkin tavarani ja raahaamaan ne varastoon. Vietnamin seikkailujen, pidemmän kotimaan vierailun ja muutaman Berliinin reissun jälkeen erakoiduin pariksi kuukaudeksi Etelä-Kreetalle pieneen poukamaan, jonne ei ollut edes tietä, vaan kulku oli mahdollista vain vuorten yli patikoimalla tai veneellä. Sieltä jatkoin Ateenaan ja Peloponnesokselle oliivinkorjuun aikaan. Paikallisesta kafenionista tuli toimistoni, josta paikallisetkin tiesivät minut aina löytävänsä.

Kreikasta käsin lähdin Istanbuliin, sieltä Madridiin ja diginomadikollegan kanssa turistien talvisaikaan hylkäämille Gran Canarialle ja Teneriffalle. Ja taas Kreikan kautta kiertäen lähdin kylmintä talvea pakoon Aasiaan, tällä kertaa Sri Lankalle pariksi kuukaudeksi. Samalla toteutin lapsuudenaikaisen haaveni ja kävin uiskentelemassa Malediivien turkoosinsinisissä vesissä.

Maailmalta käsin jatkoin kääntämistä ja asiakaskunnan kasvattamista pikkuhiljaa reissuelämästä samalla nauttien. Yrittäjyys alkoi tuntua oikealta ratkaisulta ja tietynlaiseen taloudelliseen epävarmuuteenkin oppi – se oli ehkä ollut se suurin pelkoni ennen freelanceriksi ryhtymistä. Ja jos mikä, niin tietotekniset ongelmat keskellä ei mitään kasvattavat pinnaa ja paineensietokykyä! Ja toisaalta myös luottamusta siihen, että kaikki aina järjestyy. Aina jostain löytyy joku, joka osaa korjata temppuilevan tietokoneen tai neuvoa kahvilan, jossa on sähkökatkosten varalle generaattori.

Sri Lankalta palasin Eurooppaan, ensin Kreikkaan ja sitten Albaniaan, jossa kesä 2015 kuluikin aika pitkälle. Sieltä sitten hissukseen Italian kautta Itävaltaan ja – yllätys yllätys – vuoden 2016 alussa Suomeen kahden kulkurivuoden jälkeen, kainalossa koiranpentu ja aviomies. Ei ollenkaan hullumpi juttu! Tämä vuosi on kulunut Suomen vuodenaikoja ihmetellessä ja käännöstoimintaa kasvattaessa. Mitään pidempiä reissuja en ole tänä vuonna tehnyt, mitä nyt muutaman kerran käynyt Kreikassa aurinkoa tankkaamassa ja kohtapuoliin Tukholmaan, mutta ensi kesänä on tavoitteena taas päästä hiukan pidemmäksi aikaa tien päälle. Välillä tekee hyvää olla ihan paikallaankin.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail this to someoneShare on Google+